Uusi kouluvuosi on taas alkanut ja uudet vaihtarit ovat lähteneet (tai aikovat lähteä) maailmalle! Muistan niin hyvin ne fiilikset ennen lähtöä. Viikkoa ennen oli tosi epätodellinen olo ja aika kului tosi hitaasti. Vietin tietenkin mahdollisimman paljon aikaa kavereiden kanssa ja pakkailin aina välillä matkalaukkua, joka oli aukinaisena olohuoneen nurkassa viikon verran. Sinne aina heittelin tavaroita sen mukaan, kun ne sitten käteen sattuivat.
Matka lentokentälle meni tosi nopeesti ja olin innoissani lähtemään. Mun serkku lähti myös vaihtoon (Kaliforniaan), joten mulla oli joku tuttu lentokoneessa. Vietettiin New Yorkissa kolme päivää suomalaisten vaihtarien kanssa ennen kuin kaikki lähti omille teilleen. Kaikkien muiden lennot lähtivät aikaisemmin kuin mulla, joten istuin siellä lentokentällä yli yhdeksän tuntia ilman nettiä tai juttuseuraa. Lopulta pääsin koneeseen, joka lennätti mut Ohioon. Etsiessäni uloskäyntiä lentokentällä, törmäsin mun host perheeseen ja vasta silloin mua alkoi ensimmäisen kerran jännittämään. Tai en oikeen osaa kuvailla sitä tilannetta. Ehkä se oli enemmän sellainen adrenaliinipiikki.
Alussa olin todella ujo puhumaan englantia muille kuin host perheelle, koska ajattelin mun aksentin olevan huono. Pian kuitenkin tajusin, etteivät he välitä. Loppua kohden mun asenne oli, että jos mua ei ymmärrä, niin ei ole minun ongelmani, koska puhuin kuitenkin ihan selvää englantia haha.
Ennen vaihtoon lähtöä luin muiden blogeja ja jotkut sanoivat, että Amerikassa saa kavereita helposti. Mun kohdalla tämä ei pitänyt paikkaansa, vaikka yritin kovasti; juttelin kaikille, vaihtelin lounastauolla pöytiä, kerroin asioita Suomesta jne. Kaikki olivat mukavia mulle, mutta kenestäkään ei tullut hyvää kaveria. Ennen joulua aloin kuitenkin lähentymään ihan uusien tyyppien kanssa ja mun vaihdon loppua kohden sain heidän kauttaan lisää kavereita. Kaikki tämä tapahtui vasta myöhemmin, joten mun vuosi tuntui loppuvan kesken. Heidän kanssaan oli kuitenkin aina ihan mahtavaa! Ystävystyin myös kaikkien mun alueen vaihtareiden kanssa, mutta parista tuli mulle todella tärkeitä. Jonain kauniina päivänä aion heitä mennä moikkaamaan, kunhan vaan mulla on varaa.
Mun molemmat host perheet olivat ihania omilla tavoillaan. Tuntuu, että mulla on nyt kavereita ja perheitä ympäri maailmaa.
Mun vaihtovuosi oli varmaankin mun elämäni paras vuosi tähän mennessä. Sen lisäksi, että mun englanti parani, sain itseluottamusta ihan älyttömästi ja tulin itsenäisemmäksi. Oon myös aloitteellisempi ja keskusteleminen täysin tuntemattomille ei tunnu enää ihan ylitsepääsemättömältä. Oon myös huomannut, että jos mun mieleen tulee jotain, sanon sen heti. Tällä tarkoitan, että en jää miettimään: "Pitäisköhän mun sanoa tää vai ei." Joskus jopa en osaa pysyä hiljaa. Tottakai myös arvostan Suomea enemmän. En koskaan ajatellut Suomen olevan jotenkin huono maa, mutta sellaiset asiat, jotka olivat ennen aika itsesäänselvyyksiä (esim. jalkakäytävät), eivät enää ole sitä ja osaan arvostaa niitä enemmän. Musta tuntuu myös, että mitä tahansa teen tai näen, se muistuttaa jostakin USA:ssa.
Kaiken kaikkiaan se oli siis hieno vuosi ja toivon, että tulevaisuuden vaihto-oppilaat saavat upeita uusia kokemuksia!
