tiistai 18. elokuuta 2015

Takaisin koulun penkille

Uusi kouluvuosi on taas alkanut ja uudet vaihtarit ovat lähteneet (tai aikovat lähteä) maailmalle! Muistan niin hyvin ne fiilikset ennen lähtöä. Viikkoa ennen oli tosi epätodellinen olo ja aika kului tosi hitaasti. Vietin tietenkin mahdollisimman paljon aikaa kavereiden kanssa ja pakkailin aina välillä matkalaukkua, joka oli aukinaisena olohuoneen nurkassa viikon verran. Sinne aina heittelin tavaroita sen mukaan, kun ne sitten käteen sattuivat.
Matka lentokentälle meni tosi nopeesti ja olin innoissani lähtemään. Mun serkku lähti myös vaihtoon (Kaliforniaan), joten mulla oli joku tuttu lentokoneessa. Vietettiin New Yorkissa kolme päivää suomalaisten vaihtarien kanssa ennen kuin kaikki lähti omille teilleen. Kaikkien muiden lennot lähtivät aikaisemmin kuin mulla, joten istuin siellä lentokentällä yli yhdeksän tuntia ilman nettiä tai juttuseuraa. Lopulta pääsin koneeseen, joka lennätti mut Ohioon. Etsiessäni uloskäyntiä lentokentällä, törmäsin mun host perheeseen ja vasta silloin mua alkoi ensimmäisen kerran jännittämään. Tai en oikeen osaa kuvailla sitä tilannetta. Ehkä se oli enemmän sellainen adrenaliinipiikki.
Alussa olin todella ujo puhumaan englantia muille kuin host perheelle, koska ajattelin mun aksentin olevan huono. Pian kuitenkin tajusin, etteivät he välitä. Loppua kohden mun asenne oli, että jos mua ei ymmärrä, niin ei ole minun ongelmani, koska puhuin kuitenkin ihan selvää englantia haha.
Ennen vaihtoon lähtöä luin muiden blogeja ja jotkut sanoivat, että Amerikassa saa kavereita helposti. Mun kohdalla tämä ei pitänyt paikkaansa, vaikka yritin kovasti; juttelin kaikille, vaihtelin lounastauolla pöytiä, kerroin asioita Suomesta jne. Kaikki olivat mukavia mulle, mutta kenestäkään ei tullut hyvää kaveria. Ennen joulua aloin kuitenkin lähentymään ihan uusien tyyppien kanssa ja mun vaihdon loppua kohden sain heidän kauttaan lisää kavereita. Kaikki tämä tapahtui vasta myöhemmin, joten mun vuosi tuntui loppuvan kesken. Heidän kanssaan oli kuitenkin aina ihan mahtavaa! Ystävystyin myös kaikkien mun alueen vaihtareiden kanssa, mutta parista tuli mulle todella tärkeitä. Jonain kauniina päivänä aion heitä mennä moikkaamaan, kunhan vaan mulla on varaa.
Mun molemmat host perheet olivat ihania omilla tavoillaan. Tuntuu, että mulla on nyt kavereita ja perheitä ympäri maailmaa.
Mun vaihtovuosi oli varmaankin mun elämäni paras vuosi tähän mennessä. Sen lisäksi, että mun englanti parani, sain itseluottamusta ihan älyttömästi ja tulin itsenäisemmäksi. Oon myös aloitteellisempi ja keskusteleminen täysin tuntemattomille ei tunnu enää ihan ylitsepääsemättömältä. Oon myös huomannut, että jos mun mieleen tulee jotain, sanon sen heti. Tällä tarkoitan, että en jää miettimään: "Pitäisköhän mun sanoa tää vai ei." Joskus jopa en osaa pysyä hiljaa. Tottakai myös arvostan Suomea enemmän. En koskaan ajatellut Suomen olevan jotenkin huono maa, mutta sellaiset asiat, jotka olivat ennen aika itsesäänselvyyksiä (esim. jalkakäytävät), eivät enää ole sitä ja osaan arvostaa niitä enemmän. Musta tuntuu myös, että mitä tahansa teen tai näen, se muistuttaa jostakin USA:ssa.
Kaiken kaikkiaan se oli siis hieno vuosi ja toivon, että tulevaisuuden vaihto-oppilaat saavat upeita uusia kokemuksia!

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

MIAMI With My "Real" Family

Nyt oon ollut jo noin kuukauden täällä Suomessa. Nyt alkaa taas tuntua siltä, että suomi sujuu normaalisti ja muutenkin asiat tuntuu taas normaalilta. Multa voi halutessaan kysyä kysymyksiä vaihtoon liittyen (tai miksi ei johonkin muuhunkin). 
Ennen Suomeen tuloa lensin kuitenkin Miamiin host isän kanssa. Seuraavana päivänä mun perhe lensi Suomesta sinne. Tavattiin heidät ravintolassa ja vaihdettiin kuulumisia. Sitten hyppäsin heidän matkaan. Lomailtiin Miamissa viikon verran ja vaihdettiin hotellia kerran ihan vaan vaihtelun vuoksi. Saatiin oikein sellaiset hienot hotellit tosi halvalla, koska kesäkuu ei ole siellä se "season". Siihen aikaan siellä oli ihan jäätävän kuuma, mutta se voittaa tän Suomen kylmyyden mennen tullen.
Mentiin kattomaan alligaattoreita pyörien kanssa, uitiin, syötiin hyvää ruokaa, mentiin farmers markettiin jne. Oli tosi kivaa ja samalla sain totuttautua suomen kieleen heidän kanssaan.
IMG_2569
IMG_2576
IMG_2583
IMG_2587
IMG_2597
IMG_2600
IMG_2613
IMG_2614
IMG_2623
IMG_2643
IMG_2646
IMG_2673

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Päivä ekan host perheen kanssa

Eilen näin pitkästä aikaa mun ekaa host perhettä! Mentiin kirkkoon ekaksi ja sen jälkeen lähettiin ajamaan downtowniin. Mentiin syömään ihan älyttömän hyvää ruokaa sellaseen meksikolaiseen. Mahat täynnä mentiin kiertelemään ympäriinsä ja otettiin kuvia. Käytiin myös karusellissa haha. 
Mulla on enää 4 päivää jäljellä Ohiossa. 10 kuukautta täynnä ja tuntuu, että en oo vielä valmis lähtemään. Edes pari kuukautta lisää olis riittävä, mutta ei se mitään. Palaan tänne vielä joku päivä.
Lennän host isän kanssa Floridaan niiden asunnolle kuudes päivä. Mun perhe lentää Miamiin seitsemäs päivä illalla, joten me tavataan ne sitten 8. päivä. Vietän sitten viikon Miamissa mun perheen kanssa ja lennetään yhdessä takas Suomeen. Jotenki tosi mixed feelings, koska oon innoissani perheen ja kaverien näkemisestä, mutta se tarkottaa täältä lähtemistä. Oon vaan saavuttanu niin paljon, etten millään haluis jättää tätä kaikkee vielä.
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled

torstai 21. toukokuuta 2015

Prom 2015!

Meidän koulun prom oli jalkapallostadionilla. Tai ei se nyt siellä keskellä pelikenttää ollut, mutta sellasessa tilassa katsomon yläpuolella. Saatiin siellä ruokaa ja tanssittiin. Ennen sitä meidän porukka vuokrasi bussin, jossa kuunneltiin musiikkia ja laulettiin. Käytiin myös ottamassa kuvia. Sean pyysi mua sen kanssa kuviin, mutta ei me yhdessä muuten oltu tai tanssittu. 
Mulla oli tosi kivaa ja voisin elää ton päivän milloin vaan uudestaan! 
IMG_2326
IMG_2334
IMG_2335
IMG_2338
IMG_2339
IMG_2348
IMG_2353

lauantai 16. toukokuuta 2015

LA

Sunnuntaina syötiin kunnon brunssi, pakattiin kamat ja lähdettiin ajamaan Losiin. Matka kesti noin neljä tuntia. Losissa vietettiin noin tunti ja oli kyllä tosi mukavaa! Käytiin siellä kiinalaisen teatterin (tälleen suomennettuna XD) luona, jossa noi tähdet. Sitten illalla matkattiin lentokentälle. Lennettiin yöllä, joten laskeuduttiin siinä 6.30 aamulla ja kasin jälkeen oltiin kotona. Siitä sitten myöhässä kouluun... Olin niin väsynyt koko päivän, mutta olin ilonen, et pääsin käymään Kaliforniassa, ettei se paljoa haitannut! :)
IMG_2509
IMG_2510
IMG_2513
IMG_2512
IMG_2516
IMG_2519
IMG_2521
IMG_2531
IMG_2533

perjantai 15. toukokuuta 2015

California!

Mun host vanhemmilla on työn kautta tulleita tuttuja Calissa. Oikeestaan he eivät edes asu siellä, vaan heidän toinen talonsa on siellä. Mentiin sinne neljäksi päiväksi. Mulla oli tosi mukavaa, vaikka olinkin kahden vahemman pariskunnan kanssa koko viikonlopun :D Syötiin hyvää ruokaa joka ilta, saunottiin (heillä on suomalaiset sukujuuret), menin surffaamaan, ostettiin hyvää jäätelöä jne. Näin hienoja maisemia Pismossa, ja täytyy kyllä sanoa, että oli niin erilaista, kun on täällä toisella puolella tottunut ihan tasaseen ja yhtäkkiä joka puolella olikin vuoria ja mäkiä! Lämminkin oli, mutta tuulen takia useesti tosi viilee.
IMG_2358
IMG_2359
IMG_2367
IMG_2381
IMG_2395
IMG_2403
IMG_2406
IMG_2453
IMG_2458
IMG_2466
IMG_2478
IMG_2481
IMG_2486
IMG_2496
IMG_2505