tiistai 16. syyskuuta 2014

Eurooppalaisia ravintoloita ja muuta mukavaa

Taas on aikaa kulunut viime postauksesta. Perjantaina ei ollut koulua, koska opettajat oli koulussa suunnittelemassa tunteja. Lähdettiin siis host siskon kanssa 1,5 tunnin ajomatkan päähän eurooppalaiseen ravintolaan. Sinne saapui myös host siskon kaveri. Ruoka oli hyvää ja oli ihan mukavaa, vaikka vähän ulkopuolinen olo välillä tulikin :D
Lauantaina mentiin sitten keskustaan ja käytiin saksalaisessa ravintolassa syömässä. Taisin sieltä saada ruokamyrkytyksen tai jonkun vastaavan. En siis mennyt kouluun maanantaina enkä tiistaina.
1. Ice bucket challenge 2. Näillä on niin oudot päivälliset välillä 3. Ennen leffaa käytiin host siskon kanssa hakemassa kahvit 4. Viikonloppuaamut on parhaita!
1. Mom osti Angry Birds -karkkeja, koska kerroin Angry Birdsin olevan suomalainen keksintö 2. Ostin uudet kengät! 3. Läksyjä 4. Piti käydä ostamassa muutama paita, kun alkoi loppua vaatteet
1. Ennen liikkatuntia 2. & 3. Eka football-pelini! 4. Lähdettiin nuoremman host siskon kanssa jonkun "partyihin". Meitä oli siellä joku viisi ja pelattiin piilosta :D
1. Meidän pitää aina odottaa, että pojat on pelannut ja vasta sitten päästään itse pelaamaan 2. Siivosin huoneeni 3. Mulla on liikaa aikaa kattoa telkkua 4. Ravintolan jälkeen käytiin kahvilla
1. Nuorempi host sisko 2. Käveltiin pitkään keskustassa 3. Bubble Milk Tea... En oo ikinä maistanu mitään nin hyvää! 4. Oltiin lapsenvahteina monta tuntia siskojen kanssa ja lapset halus mennä naapuriin. Näillä naapureilla oli nuotio takapihalla, joten me lapsenvahdit tönötettiin sitten siellä
1. Jotain juomaa, jonka mom törkkäs mulle käteen eilen 2. Entiseltä vaihtarilta jäänyt takki on nyt mun käytössä 3. Mom toi mulle donitsin! 4. Telkkarin lisäks mulla on ollut liikaa aikaa katsoa Youtube-videoita...

4 kommenttia:

  1. Eikö sulla ole kavereita siellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vielä! Mut kovasti yritän kavereita saada :D

      Poista
  2. Heips! Jee,pääsit vihdoin ostoksille. Olitteko Cinsinattissä? Koita vaa rohkeesti tutustuu uusiin ihmisiin. T.Iskä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostoksilla ei oltu Cincinnatissa, mutta juu on siitä jo pari viikkoa ku ostin niitä paitoja ja oltiin nyt viikonloppuna käymässä Cincinnatissa:)

      Poista